• Asiantuntijapalvelut

  • Asiantuntijapalvelut

 
 

3.3 Sisustussuunnittelu

Sisustussuunnittelu sujuu parhaiten yhteistyöllä.

Teetä juodessaan tytöt juttelivat jo innokkaasti, miten jakaisivat yhteiset tilat. Kylpyhuoneessa oli vain pieni peilihylly, mutta Lauran äiti oli kotoa ottanut mukaansa muovihyllykön, johon mahtuisivat hyvin pesuaineet ja -välineet. Piakin ajatteli hankkia sellaisen.

Eteisessä oli vaatenaulakko, ja tytöt sopivat, että Laura säilyttää vaatteitaan ja kenkiään oikealla puolella, Pia vasemmalla.

Keittiössä oli molemmille tytöille oma kuiva-ainekaappi. Lauran äiti oli ehtinyt käydä lähikaupassa ostamassa perustarvikkeita, joita Lauran isosisko sijoitteli kaappiin. Laura ajatteli järjestää kaapin myöhemmin ja siirtää kuiva-aineet omiin muovirasioihin. Kannellisia tölkkejä löytyisi varmaan lähimmästä tavaratalosta, ja rasioihin Laura kirjoittaisi pisteillä merkinnät.

Jääkaapista päätettiin jakaa vasen puoli Pialle ja oikea Lauralle. Laura oli käynyt talouskoulun ja teki mielellään ruokaa. Piakin voisi hyödyntää Lauran tietokoneelle tallentamia reseptejä. Pistekirjoitus tuntui Piasta tosin salakirjoitukselta, kun Laura esitteli kannettavaa pistenäytöllä sekä puheohjelmalla varustettua tietokonettaan.

Ensimmäinen päivä uudessa kodissa oli jo pitkällä, ja vielä piti suunnitella oman huoneen sisustus. Kotoa oli tuotu sänky, kirjahylly ja pieni korivaunu. Seuraavana päivänä mentäisiin isän kanssa kauppaan ostamaan työpöytä, matto ja verhot. Lauralla oli vielä säästössä ylioppilaslahjarahoja. Isä oli innokas suunnittelemaan Lauran kanssa uuteen kotiin sopivia värejä. Äiti ja isosisko päättivät mennä alennusmyynteihin.

< 3. Muutto omaan kotiin