• Asiantuntijapalvelut

  • Asiantuntijapalvelut

 
 

2.2 Sopeutuminen

Sopetuminen näkövammaan on usein tiedostamatonta ennen diagnoosin saantia. Tämän jälkeen sopeutuminen auttaa selviytymään.

Tietoisuus näkövammaisuudesta syntyy usein vasta diagnoosin jälkeen. Diagnoosin saaminen ja tieto näkövammasta koetaan usein sokkina. Toisaalta diagnoosin saaminen voi olla helpottavaa, kun epävarmuus väistyy ja oireiden syy saadaan selville. Kuntoutumisen kannalta olennaista on se, miten diagnoosin yhteydessä ensi tieto annetaan. Näkövammaisen kuntoutumisprosessin voidaan katsoa alkavan keskussairaalan silmäklinikalta.

Shokkivaiheen jälkeen seuraa reaktiovaihe. Reaktiovaiheessa tunteet ovat valloillaan ja vahvoja tunteita voi olla vaikea kohdata. Masennus, suru, mielialojen vaihtelut, ahdistus ja itsemurha-ajatuksetkin ovat tyypillisiä. Puolustusmekanismien käyttäminen on tavallista. Esimerkiksi hitaasti etenevää näkövammaa saatetaan peitellä ja siitä vaietaan tai pyritään toimimaan näkevän tavoin.

Diagnoosin toteamisen jälkeen alkaa identifioituminen sairauteen tai vammaan. Vammautuminen tuo usein valitettavasti leiman, johon liittyy stereotypioita, epärealistisia asenteita ja odotuksia. Diagnoosin saaminen ei aina välttämättä johda nopeaan vammaisidentiteetin omaksumiseen.

Sopeutuminen näkövammaan ja uuden identiteetin vahvistuminen eivät tapahdu käden käänteessä. Uuden identiteetin hakeminen huojuu usein entisen terveen identiteetin ja vammaisidentiteetin välillä.

Selviytyminen

Näkövammautumisen myötä kypsyy tarve hankkia uusia taitoja ja tekniikoita, jolloin voidaan puhua uudelleen suuntautumisen vaiheesta. Edellytyksenä on kuntoutujan oman aktiivisuuden, sitoutumisen ja motivaation löytyminen.

Ajankohtaiseksi tulee tarve luopua vanhasta ja hankkia tilalle uutta. Ensimmäisenä askeleena on monesti sopeutumisvalmennuskurssin läpikäynti, jonka jälkeen alkaa näkövammaistaitojen ja -tekniikoiden opettelu (esim. pistekirjoitus, liikkumistaito ja erilaisten apuvälineiden käyttö) ja niiden vähittäinen hallinta.